sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kiinalaisempi juttu

Kun säveltäjä keksii värittää teostaan harvinaisilla etnisillä soittimilla, on konsertin tuottajalla edessään todennäköinen ongelma.

Alkukeväästä tuli ruotsalaisen Anders Hillborgin nuottikustantamolta lyhytsanainen viesti: olemme pahoillamme, mutta Dreaming River -nuottimateriaaliin kuuluvia kiinalaisia oboeita ei enää kyetä toimittamaan nuottien mukana.

Sehän ikävää, ajattelin, mutta kuinka ystävällistä kustantajalta informoida, että teokseen kuuluu eriskummallisia soittimia joita meillä ei ole ja joista emme olleet kuulleetkaan. Koska teosta oli kuitenkin soitettu jossakin, jopa Suomen Turussa, oli jonkun siellä tiedettävä niistä jotakin.

Soitin oboisti Satu Alalle, joka kertoi tosiaan soittaneensa samassa teoksessa toista kiinalaisoboeta eli suonaa. Soittimeen oli syytä päästä tutustumaan paria kuukautta ennen konserttia, sillä äänen tuottaminen ei ollut helppoa, eikä sormituksistakaan ollut oikein tietoa. Soittimet olivat tulleet Turkuun nuottipaketin mukana. Mistä muualta niitä saisi, ei turkulaisilla ollut hajuakaan. Eikä kellään muullakaan.

Oli otettava yhteys koko ongelman aiheuttajaan eli säveltäjään. Anders Hillborg oli ilahtunut kuullessaan, että teos esitettäisiin Tampereella. Kiinalaisia oboeita kannattaisi kenties kysyä Göteborgista.

Kului pari viikkoa, ennen kuin saimme jäljitettyä potentiaalisen omistajan. Olisi jo kiire saada soittimet oboisteillemme harjoittelua varten. Lopulta tuli tieto Tukholmasta, että siellä olisi nyt meitä varten kaksi kaivattua suonaa. Aika oli kuitenkin käymässä vähiin. Nopein konsti eli lentorahti ei kuitenkaan tullut kyseeseen, sillä taivas oli täynnä tuhkaa ja pohjoismaiset kentät suljettuina.

Nyt oli yritettävä mitä tahansa keinoa. Facebook oli ennenkin pelastanut kummallisissa tilanteissa, joten laitoin viestin ”Onko joku lähiaikoina tulossa Tukholmasta Suomeen mitä tahansa reittiä ja pystyisikö tuomaan mukanaan Tampereella kiireesti tarvittavat kaksi puhallinsoitinta?”

Parin tunnin päästä tuli vastaus Ruotsissa asuneelta Jari Eskolalta, joka oli juuri kiinnitetty Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen palvelu- ja kehityspäälliköksi Helsinkiin. ”Muuttokuorma tulossa muutaman päivän kuluttua. Voin ottaa soittimet mukaani”.

Kun kiinalaisoboet olivat vihdoin Suomessa, oli enää saatava ne Tampereelle. Kuljetus järjestyi Hannu Linnun avulla, kun maestromme oli tulossa kuulemaan toukokuun ensimmäisen viikon konserttia.

Odotin näkeväni mustan soitinkotelon, jonka silkkivuorauksen sisältä löytyisi kaksi juhlavan näköistä soitinta. Hannulla oli kuitenkin mukanaan vaatimaton muovikassi ja sen sisällä lähinnä muovilelua muistuttavat soittimet palasina. Oboeen elimellisesti kuuluvat käsintehdyt suukappaleet eli röörit olivat kyllä hienon näköisiä.

Muovikassi toimitettiin oboisteille saman tien, olihan heillä vain pari viikkoa aikaa opetella niiden soittamista. Pian tuli kuitenkin kohtalokkaalta kuulostava viesti: röörit ovat rikki, eikä ilman niitä saisi edes ääntä aikaiseksi.

Tilanne alkoi näyttää mahdottomalta.

Koska ”mahdoton” on ikävä sana, päätimme kollegani Eijan kanssa vielä yrittää. Eija jäljitti amerikkalaisen rööriverstaan ja sieltä oboistin joka tiesi soittimista jotakin. Röörejä olisi saatavana, mutta ne olivat kalliita.

Emme myöskään tienneet minkä vireisiä soittimet olivat ja ainoalta mahdollisuudelta näytti tilata suuri määrä kaikenvireisiä röörejä. Soittimien koon perusteella tehtiin lopulta arvailuja niiden vireestä, ja tilaus saatettiin matkaan peukkuja pitäen.

Oboistit lupasivat urheasti yrittää, mikäli röörit saataisiin pikalähetyksenä konserttiviikkoa edeltävän viikon maanantaiksi. Viikonlopun elin jännityksessä, samalla miettien oliko tässä kaikessa mitään järkeä. Maanantaina lähetys kuitenkin tuli, ja oboistit pääsivät harjoittelemaan.

Koska viikko oli tavanomaisen työntäyteinen, en vaivannut päätäni kiinalaisilla, ennen kuin istuin kuulemassa konsertin alkuteosta viime torstaina.

Kauden päätöskonsertin solistina oli musiikillista ja teknistä täydellisyyttä edustava mezzosopraano Olga Borodina, orkesterin ja kuoron tehdessä parhaansa täydellisyyteen pyrkivän kapellimestari Hannu Linnun johdolla. Hillborgin teos soi juuri kuten piti, Juha Alan ja Kari Nikkasen taituroidessa kiinalaisoboeilla lavan molemmin puolin sijaitsevilta parvekkeilta.

Oli päivänselvää, että mahdoton oli pitänyt tehdä mahdolliseksi, tälläkin kertaa.

1 kommentti:

  1. Hyvin vinkuivat suonat salin sivuseinillä olevilta "parvekkeilta"! Hannu Linnun + Jouni Kaipaisen ennen konserttia käymä Hillborg-esittelykeskustelu viritti kuulijat uteliaan innokkaiksi kuulemaan mitä on tulossa. - Borodina oli yhtä loistava kuin miksi hänet muistin vuodelta 1993 jolloin mariinskilaiset esittivät Turussa Verdin Requiemin. - Massiivinen Aleksander Nevski sopi hyvin mielenkiintoisen kauden päätösrymistelyksi, kiitos tamperelaiset!
    Virkistävää kesää toivottaa
    Auranrantojen Häirikkö

    VastaaPoista