”Kun näen ilon teidän silmistänne…”

Eri Klas täytti viime kesäkuussa 70 vuotta. Samana päivänä kun Eurooppa äänesti EU-vaaleissa, pidettiin Tallinnan Raatitorilla ilmaiskonsertti hänen kunniakseen. Viron TV taltioi konsertin suorana ja näytti vaalituloksia sen väliajalla.

Paikalla oli maan korkein johto ja kaikki kulttuurielämän vaikuttajat. Ystäviä oli tullut runsaasti Suomesta ja kauempaakin.

Orkesterit ja muut esiintyjäryhmät vaihtuivat kahdella lavalla. Niiden väliin sijoitetulla valkokankaalla kulki Eri Klasin tarina lapsuudesta tähän päivään. Valtava määrä osaamista ja tekniikkaa oli uhrattu kaikille tallinnalaisille tarjottuun juhlaan. Kutsuvierasvastaanotto pidettiin Estonia-teatterissa, jonka parketilla Viron presidentti ja Eri puolisoineen aloittivat tanssin.

Tuon kesäisen päivän jälkeen jäin pohtimaan Viron erityisyyttä ja erilaisuutta. Miksi Suomessa järjestetään suuren luokan synttäreitä Ilkka Kanervalle, mutta ei kapellimestareille tai muille taiteilijoille? Miksi kartamme kaikin tavoin kulttuurivaikuttajien nostamista jalustalle, mutta ylpeilemme kuitenkin heidän kansainvälisillä saavutuksillaan.

Miksi virolaiset osaavat iloita iltapukujen säihkeestä, kun Suomessa kisataan siitä kenellä daameista on Linnanjuhlien kierrätetyin vaatekappale? Ihan kuin ripaus glamouria olisi pois joltakin muulta. Eikö Suomeakin kannattaisi myydä maailmalle vähän enemmän frakinhelmat liehuen ja brokadit kimaltaen, kun ei ole sitä kuningasperhettäkään?

Mutta takaisin Eri Klasiin ja Tallinnan juhliin. Erin kohdalla pitää tietysti muistaa, että hän on ollut myös yhteiskunnallinen vaikuttaja maassaan. Siitä huolimatta näyttää siltä, että naapurimaassamme arvostetaan musiikkia ja kulttuurin tekijöitä huomattavasti enemmän kuin meillä.

Vähän sen jälkeen kun Talvisodan alkamisesta oli kulunut 70 vuotta, järjestimme Tampereella oman Eri Klas -juhlakonserttimme. Ja niin kuin ennenkin, Eri valloitti yleisön persoonallaan, jutustellen teosvalintojen taustoista ja merkityksistä itselleen.

Konsertti oli johtajansa näköinen ja valotti maestron tietä oopperakapellimestarista viihteen kautta raskaan sarjan orkesteriteosten tulkitsijaksi. Lämpimän lisävärinsä toivat solistit, sopraanot Marion Melnik ja Angelika Klas-Fagerlund sekä virolaistenori Juhan Tralla.

Illan loputtua kuultiin vielä vilpitön tunnustus yleisölle ja orkesterille: ”Tulen onnelliseksi joka kerta, kun näen ilon teidän silmissänne.”

Eri Klasin juhlakonsertti oli tunteiden, muistojen ja yhteisöllisyyden juhlaa.

Samoilla sanoilla voisi kuvailla syyskauden päättänyttä, kahteen kertaan salin täyttänyttä Tampere Filharmonian joulukonserttia. Tyylikkäästi toteutetun ohjelman loppupuolella pääsi yleisö Hannu Linnun johdolla laulamaan Johanna Rusasen ja Tampereen Filharmonisen Kuoron kanssa ikiklassikon ”En etsi valtaa, loistoa”.

Pitkin syksyä oli saatu nauttia uuden taiteellisen johtajan laatimista hienoista ohjelmakokonaisuuksista, raikkaista ja ajatelluista Beethoven-tulkinnoista tai vaikka ylivertaisesta Sibeliuksen 7. sinfoniasta. Joulukonsertissa näimme myös sen Hannu Linnun, joka pelkällä katsekontaktilla sai koko yleisön mukaansa, laulamaan ja hengittämään samaan tahtiin orkesterin kanssa.

Kiitokset Hannulle ja orkesterille tästä syksystä. Kiitokset yleisölle. Kaikille rauhallista ja onnellista Joulun aikaa!