Ennen viime viikkoa en koskaan kuvitellut, että joutuisimme jonakin päivänä panemaan täytäntöön sen uskomattomalta kuulostavan sopimuskohdan, jonka mukaan taiteilijan esiintymisen voi estää vain sota, maanjäristys tai tulivuorenpurkaus.
Edelliset konserttiviikot olivat sujuneet kuin tanssi - tai ainakin melkein. Okko Kamun johtamassa konsertissa kaksi viikkoa sitten tuntui kaikki olevan kohdallaan. Olihan tiedossa mm. Brahmsin sinfonia sekä Nystroemin laulusarja Sånger vid Havet suurenmoisen ruotsalaismezzon Katarina Karnéuksen laulamana.
Konserttipäivänä Katarina soitti kännykkääni vähän kello neljän jälkeen iltapäivällä. - ”Maritta, on tapahtunut katastrofi. Poltin silitysraudalla suuren reiän pukuuni. Nyt ei ole esiintymisasua.”
Neuvoin nopeasti muutaman liikkeen, josta kannattaisi lähteä etsiskelemään iltapukuja, ja Katarina säntäsi matkaan 11-vuotias poikansa avustajanaan. Vähän kuuden jälkeen sain tekstiviestin puhelimeen: ”Found it!” Eikä yleisöllä ollut aavistustakaan merensinisen silkkipuvun epätavallisesta tiestä Tampere-talon lavalle.
Biennale-konsertin tanssisolisti Virpi Pahkinen puolestaan ehti tuhkapilven vuoksi Tampereelle vasta myöhään torstai-iltana, sillä koneet jo myöhästelivät.
Hän ehti juuri käydä koreografiansa läpi Tampere-talon lavalla. Valosuunnittelu täydentyi siten, että viikon tuottaja, kollegani Eija Oravuo siirtyili suunnitelman mukaan paikasta toiseen Virpin liehuvat esiintymisasut yllään. Näin saatiin oikeat sävyt sekä hehkuvan oranssille että hopeanharmaalle vaatteelle.
Eija myös mahdollisti valojen toteutumisen itse konsertin aikana istumalla valotarkkaamossa partituuri edessään ja antamalla iskuja valomiehelle. Ei mikään helppo tehtävä, sillä varsinkin Jukka Tiensuun ”Soma” vilahtaa ohitse melko nopeasti.
Perjantain aikana tulivuoriongelma alkoi vakavoitua. Kapellimestari Josep Caballé-Domenechin piti lentää maanantaina Madridista ja klarinettisolisti Michael Collinsin keskiviikkona Lontoosta. Tarvittiin pikainen varasuunnitelma.
Sattumalta vapaana ollut Ari Rasilainen lupasi olla käytettävissä, jos espanjalaisemme ei pääse tulemaan. Partituurit olin jättänyt hänelle Tampere-talon puhelinvaihteeseen perjantai-iltana, konsertin jälkeen.
Sinfoniaorkesterit ry:n kalenteri osoittautui jälleen kullan arvoiseksi. Sieltä kävi mm. ilmi, että Eero Heinonen soittaa muutamaa päivää aiemmin Mozartin konserton nro 13 Kokkolassa. Ja mikä onni, hänkin olisi käytettävissä.
Konserttiviikon maanantaina oli orkesteri ja lipputoimisto informoitu, oikeat nuotit kaivettu esiin ja tiedote lähdössä maailmalle. Muutokset käsiohjelmaan, lehti-ilmoituksiin, nettisivuille jne. teettivät työtä orkesterin pienellä markkinointiosastolla. Oli onnekasta sattumaa, että juuri seuraava viikko oli jouduttu jättämään säästöviikoksi ilman konserttia.
Monella eurooppalaisella taiteilijalla oli tuon viikon aikana voittoisa ”tuhkakeikka”, ja yleisöt saivat toinen toistaan hienompia yllätysesiintyjiä.
Meitähän eivät lannista tulivuoretkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti