Kohtaamisia

Tampereella pari viikkoa sitten vieraillut Vadim Gluzman on yksi lempisolisteistani. Usein tähtivierailijoiden saapumista edeltää kuukausia kestävä sähköpostitulva mitä ihmeellisimpine vaatimuksineen. Pukuhuoneen ovella pitää olla vartija. On vietävä viisi pulloa ranskalaista mineraalivettä pöydälle päivittäin, tarkasti määritellyn hedelmälajitelman viereen. Haastattelu- ja kuvauspyynnöt on hyväksytettävä agentilla kahta kuukautta ennen konserttia…

Mutta sellaiset kuin Vadim Gluzman vain tulevat ja soittavat, ilman minkäänlaisia tähden elkeitä lavalla tai lavan takana.

Aiemmin meillä kuultujen Tšaikovskin konserton ja Bernsteinin Serenadin jälkeen oli tällä kertaa vuorossa ensi vuonna 80 vuotta täyttävän tataarilaissyntyisen Sofia Gubaidulinan viulukonsertto Offertorium. Juuri tämän teoksen avulla murtautui Neuvostoliitossa marginaaliin jätetty säveltäjä läntisen maailman tietoisuuteen ja sävellysmaailman huipulle kolmisenkymmentä vuotta sitten. Wienissä tapahtuneen kantaesityksen solistina oli Gidon Kremer ja kapellimestarina Leif Segerstam.

Olin hotellissa solistia vastassa, kun luottotaksimme Kai toi hänet Pirkkalan lentoasemalta keskiviikkoaamuna. Vadimilla oli kaikki hyvin niin kuin aina, vaikka takana oli pitkä matka Chicagosta Tukholman kautta Tampereelle. Laukut jäivät harmillisesti Tukholmaan, mutta mitäs siitä kun 320-vuotias Stradivarius oli turvallisesti mukana. Puolitoista vuorokautta matkustanut taiteilija oli siltä istumalta valmis lähtemään Tampere-taloon tapaamaan Hannu Lintua ja ystäviään orkesterissa.

Viime syksynä aloitimme uusien teosten esittelyn yleisölle ennen konserttia. Mukana on ollut useimmiten Hannu Lintu, toisinaan myös säveltäjiä. Kun kysyin Gluzmanilta tulisiko hän mukaan keskusteluun, vastasi hän nimenomaan toivoneensakin, että sellainen tilaisuus järjestyisi.

Ravintola Fuugaan kerääntynyt yleisö kuunteli keskittyneesti, kun herrat Hannu Linnun johdattelemana keskustelivat Gubaidulinasta. Miten teos rakentuu. Mikä siitä tekee nimenomaan Offertoriumin, ”uhrauksen”. Mitä tekemistä Fredrik Suurella ja Bachilla on sen kanssa. Miten säveltäjän hengellisyys ja harras uskonnollisuus näkyy teoksessa.

Offertorium toteutui konsertissa hienoimmalla mahdollisella tavalla ja puhkisoitetusta Tšaikovskin vitosesta kuultiin hämmästyttävä, tuore esitys. Kaksi Venäjää, joiden välillä oli sata vuotta, kohtasivat toisensa, ja edelleen tamperelaisyleisön.

Vadim Gluzman oli salissa kuuntelemassa sinfoniaa. En malttanut olla kysymättä hänen mielipidettään siitä. - ”Tämä oli minulle täysin uusi kohtaaminen Tšaikovskin 5. sinfonian kanssa. Oli todella mielenkiintoista kuulla niin monia asioita paljastuvan tutusta partituurista.”

Konsertin jälkeen istuimme hetken Tampere-talon kahvila Soolossa rupattelemassa. Konsertissa ollut Jouni Kaipainen muisteli tapaamistaan Sofia Gubaidulinan kanssa kahdella eri säveltäjäfestivaalilla. - ”Musiikin kuuntelemisen ohessa tyydyimme vain hymyilemään ystävällisesti toisillemme. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, kun minun saksani ei riittänyt kommunikointiin hänen kanssaan, eikä hän puolestaan osannut riittävästi englantia.”

Jaana Haanterä kertoi sattumuksesta aikojen takaa, kun kaksi neuvostoliittolaista merkkisäveltäjää Alfred Schnittke ja Sofia Gubaidulina olivat yllättäen kysyneet häneltä tietä Helsingin rautatieasemalla. - ”Kun tajusin keitä he olivat, en hämmennyksissäni osannut sanoa heille yhtään mitään.”

Itselleni jäi viikolta päällimmäiseksi mieleen Vadim Gluzmanin kommentti konserttia edeltävässä keskustelussa. Kun Hannu Lintu kysyi häneltä miten hän juutalaisena koki täysin eri maailmasta tulevan, hartaan ortodoksisäveltäjän teoksen, kuului vastaus:

”Tämä teos on opettanut minulle, että hyvän, pahan tai kärsimyksen kokeminen on kaikille yhteistä, ja että me kaikki olemme lopulta samanlaisia, uskonnosta ja taustasta riippumatta. Musiikin kautta me kaikki olemme yhtä.”