Rubikin kuutiosta Tetrikseen

Alkajaisiksi on korjattava virheellinen nimi edellisessä blogissa. Yksi Kimmo Tullilan diplomikonsertin raadin jäsenistä oli tietenkin Peter Ettrup Larsen, ei Peter Larsson.

Parikymmentä vuotta sitten luulin että intendentin työ on kuin Rubikin kuution ratkaisemista, vaikeaa mutta mahdollista.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Nykyään se on kuin ajamista designatulla luksusautolla, jonka jokainen osa elää omaa elämäänsä. Käyttöohjeet ovat kiinaksi, muuttuvat päivittäin ja löytyvät vain netistä.

Tie vaihtuu kuusikaistaisesta moottoritietä välillä bulgarialaiseksi kärrytieksi, välillä kainuulaisiksi pitkospuiksi. Moottoritien keskikaistalla on kyettävä pää kylmänä vaihtamaan rengas.

Intendentti vastaa siitä, että vuosittainen määräraha ja 2-3 vuotta etuajassa tehdyt ohjelmasuunnitelmat jalkautuvat kausiohjelmiksi, sopimuksiksi vierailijoiden kanssa, tilavarauksiksi, orkesterin työlistoiksi ja teknisiksi tuotantomääräyksiksi Tampere-talolle. On sovitettava yhteen toisaalta talous, toisaalta yleisön, kaupungin, yhteistyökumppanien ja orkesterin itsensä toiveet, tarpeet ja unelmat. Useinkaan ei voi saada kaikkea.

Toimintaympäristö on kansainvälistynyt ja monimutkaistunut. Ennen soitettiin tutulle taiteilijalle ja sovittiin aika, teos ja palkkio. Ulkomaanelävät tilattiin Fazerin konserttitoimistosta. Nyt selvitetään Susanna Mälkin lontoolaiselle agentille Tampereen sijaintia suhteessa Suomen pääkaupunkiin ja että kaupunkien välillä kulkevat mm. junat. Todistellaan amerikkalaisille, että palkkion maksu ei onnistu shekillä konsertin väliajalla eikä St.Petersburg ole lähin lentokenttä.

Kansainvälisissä neuvotteluissa on hyödyllistä, jos kutakuinkin erottaa esim. amerikkalaisten ja brittien ilmaisutavat toisistaan. Silti en koskaan totu brittiläiseen tapaan sanoa ei: ”I´m afraid he is not available.” Niin? Siis onko vai ei?

Ennen haettiin kynät ja kopiopaperit konttoritarvikevarastolta kun ne loppuivat. Nyt tehdään tilaus monimutkaisella sähköisellä lomakkeella. Ohjelman on joku jossakin kilpailuttanut, samoin kuin kuljetusliikkeen joka tuo tavarat. Kaupungin logistiikka laskuttaa paitsi kynät, myös tilausjärjestelmän, kuljetuksen sekä lopulta varmaan laskutuksenkin. Kynälle tulee moninkertainen hinta.

Joku tietotekniikkaan hurahtanut virkahenkilö tai suunnitteluosasto on hankkinut Tampereen kaupungille Pirkkahallin kokoisen satsin sähköisiä ohjelmia. Joka päivälle ilmaantuu täytettäväksi uusi raportti. Raportin dead line oli eilen.

Intendentti opettelee kiltisti kaikki ohjelmat. Hän myös huolehtii siitä, että kaikilla koesoittoraadin muusikoilla on kynät. Yllättävän harvalla muusikolla on kynä omasta takaa.

Työpäivä menee rattoisasti täytellessä raportteja kauden 2011-2012 ohjelmasuunnittelun, ensi viikon tuotantomääräyksen ja seuraavan kevään työlistan laatimisen lomassa. Siinä ohessa kipaistaan hätäneuvotteluun talon muiden toimijoiden kanssa, kun tilavaraukset ovat vaarassa joutua törmäyskurssille. Paluumatkalla Kanttiinin kohdalla painetaan mieleen muusikon ilmoitus jo myönnetyn työloman peruuntumisesta. Sen seurauksena palvelussuhdesihteeri täyttää kiltisti uudet kuusi sähköistä lomaketta.

Kaupungin organisaatio muuttuu yhtä ennalta arvattavasti kuin Tetris-pelissä putoaa palasia taivaalta. Ennen ratkesivat hankalatkin henkilöstöasiat, kun marssittiin kaupungin henkilöstösihteerin tai apulaiskaupunginjohtajan puheille, tarvittaessa yhdessä luottamusmiehen kanssa. Jos virkahenkilö ei osannut suoralta kädeltä neuvoa, hän otti hyllystä kirjan ja katsoi siitä.

Nyt tutkitaan ohjeita kaupungin intranetistä, henkilöstöohjeiden kuudennenneltatoista välilehdeltä, pannaan sähköpostitse pyyntö henkilöstöpalvelukeskuksen esimiesneuvontaan ja kaupunginkanslian henkilöstöryhmään, kysytään mitä mieltä asiasta on Kunnallinen Työmarkkinalaitos sekä Muusikkojen liitto. Kysytään Liikuntaviraston Niemen Ritulta. Ihmetellään, eikä kukaan näytä tietävän.

Päätöksentekojärjestelmästä on tullut hallitsematon labyrintti. Joskus on vaikea löytää päätöksentekijää, tai edes sitä joka tietäisi kuka tietää.

Miten tämmöistä jaksaa ja viitsii kukaan ihminen?

Jaksamisen syy tulee eteen työviikon päätteeksi. Kapellimestari astuu lavalle. Lyö tahdin alas. Alkukappaleen jälkeen aplodit. Solistikappale, aplodit ja väliaika. Päätöskappale, aplodit, kukat ja kumarrukset.

Siinähän se, olennaisin. Mutta peli jatkuu - ja palasia putoilee taivaalta yhä kiihtyvään tahtiin.